Suomalaisessa – ja eurooppalaisessa – ajattelussa elää vahva eetos datan eettisesti korkeatasoisesta käytöstä, avoimuudesta ja datan vapaasta liikkuvuudesta, mutta globaalisti yhdentyvillä markkinoilla on noussut kilvoittelemaan myös uusia lähestymistapoja, jotka kumpuavat erityisesti Yhdysvalloista ja Kiinasta.
Avoimuuden eetos
Mihin ensinnäkin perustuu vallitseva käsityksemme siitä, että datan on oltava – lainsäädännössä sallitulla tavalla – avoimesti kaikkien tai vähintäänkin tietyn alan yritysten käytettävissä? Käsityksellä tiedon jakamisesta markkinoiden toiminnan edellytyksenä on nähdäkseni juurensa teletekniikassa – jotta televerkkojen puhelintapaukset voivat toteutua yhden operaattorin verkosta toiseen, pitää näiden verkkojen välillä olla avoimet rajapinnat, joissa verkkojen teknistä määrittelytietoa on voitava käyttää. Puhutaan niin sanotusta yhdysliikenteestä, joka ei olisi mahdollista ilman tietojen jakamista teleoperaattoreiden välillä.
Tällä sääntelyllä on erityisesti meillä Suomessa pitkä historia, sillä maamme teleliikenne eriytyi jo varhain kaupungeissa toimivien yksityisten puhelinlaitosten ja muualla maassa toimineen valtion lennätinlaitoksen, myöhemmin telehallituksen, toiminnaksi. Tätä toimintamallia on myöhemmin sovellettu myös muihin toimialoihin, joilla yritysten järjestelmien yhteentoimivuudella on suuri merkitys, kuten vaikkapa fyysisten liikennepalveluiden alalla, jossa mm. aikataulutieto on tärkeä tekijä.
Toinen avoimuutta korostavan käsityksemme peruste juontaa juurensa tutkimuksen vapaudesta ja tutkimusdatan avoimuudesta – periaatteessa kenen hyvänsä pitäisi voida kyetä toistamaan vaikkapa jokin testi tai katsoa, ovatko jonkin data-aineiston perusteella tehdyt johtopäätökset oikeita. Tieteellinen keskustelu ja tieteen edistyminen edellyttävät tätä datan avointa kommunikoitavuutta.
Tieteellinen keskustelu ja tieteen edistyminen edellyttävät datan avointa kommunikoitavuutta.
Kolmas syy on ehkäpä tuoreempaa perua ja liittyy aineettomien oikeuksien IPR-lainsäädäntöön – keskustelu tiedon asemasta suojaobjektina käynnistyi viimeksi EU:n tietokantasuojaa koskevaa direktiiviä säädettäessä . Kysymys yksittäisen tiedon suojaamattomuudesta yhteiskunnallisessa intressissä oli tuolloin vahvasti esillä. Tietokantasuojan legitimiteetti sidottiin tietokantaan kohdistuneisiin merkittäviin investointeihin ja epäolennaiset osat, kuten yksittäiset tiedot, suljettiin pois yksinoikeuden piiristä. Vallitsevan käsityksen mukaan esimerkiksi tekijänoikeudella ei voi suojata yksittäisiä tietoja. Patenttilaissa on nimenomaan säädetty, että tieto sinällään ei voi olla patenttisuojan kohteena. Lisäksi niin sanotun open source –ohjelmointikoodin taustaperiaatteisiin kuuluu suoraan ohjelmoinnin ja ohjelmointia koskevien tietojen avoimuus – ohjelmistoyhteisö voi parhaiten tuottaa laadukasta tulosta ilman sitoutumista liiallisiin yksinoikeuksiin.
Tämä monesta syystä vahvistunut avoimuuden eetos, jota kutsuisin ehkä nimenomaan eurooppalaiseksi, sisältää siten vahvan uskomuksen datan avoimuuden ja vapaan jakamisen hyvää tekevistä vaikutuksista. Julkisen sektorin rooli nähdään keskeiseksi tämän seikan varmistamisessa, ja myös julkisen sektorin itsensä saaman datan avaamisessa moneen käyttöön.
Avoimuuden eetos, jota kutsuisin ehkä nimenomaan eurooppalaiseksi, sisältää siten vahvan uskomuksen datan avoimuuden ja vapaan jakamisen hyvää tekevistä vaikutuksista.
Tähän nähden viime vuosien globaali kehitys datakysymyksissä on osoittautumassa hyvinkin monitahoiseksi ja ehkä ongelmalliseksikin nimenomaan eurooppalaisten lähtökohtien puolustamisen näkökulmasta. Sekä Amerikassa että Kiinassa on sovellettu – ja hyvin menestyksellisesti ainakin taloudellisesta näkökulmasta tarkasteltuna – toisenlaisia lähestymistapoja. Ovatko nämä ajan myötä tulossa vallitseviksi vaihtoehdoiksi eurooppalaiselle ajattelulle?
Yhdysvallat
Yhdysvalloissa on perinteisesti luotettu viestinnän ja myös internetin vapauteen. Yhdysvaltalaisessa ajattelussa internet nähdään ainutlaatuisena globaalina verkkona, joka on historiassa ennennäkemättömällä tavalla edesauttanut innovaatioiden syntyä ja leviämistä sekä luonut uusia mahdollisuuksia yritystoimintaan, politiikkaan ja yhteiskunnan toimintaan, sekä luonnollisesti uusia palveluita kuluttajille.
Samalla markkinoiden vapaa toiminta on kuitenkin tuottanut myös keskittymistä: internet on sopiva myös propagandan ja ääriajattelun levittämiseen, ja kaupallisessa mielessä muutama keskeinen yhtiö (GAFA, eli Google, Apple, Facebook ja Amazon) ovat vallanneet tämän uuden markkinan ja hallitsevat omia palvelulohkojaan monopolistisesti. Markkinaosuudet voivat olla hämmentävän korkeita: esimerkiksi Google vastaa jopa 90 prosentista koko maailman nettihauista. Facebookin 2 miljardia asiakasta puhuu omaa kieltään palveluun kohdistuvasta kysynnästä.
Google vastaa jopa 90 prosentista koko maailman nettihauista. Facebookin 2 miljardia asiakasta puhuu omaa kieltään palveluun kohdistuvasta kysynnästä.
Huomattavaa on, että nämä yritykset, jotka pörssiarvoltaan ovat maailman taloushistorian suurimpia, eivät toimi lähtökohtaisesti avoimen datan ja datan jakamisen periaatteella, vaan kyse on perinteisemmästä datan hallintaan ja omistusta muistuttavasta lähestymistavasta. Kehitystä onkin joskus luonnehdittu termillä ”internetin lapsuuden loppu”.
Kiina
Kiinan lähestymistapa on valtiokeskeinen ja valtiojohtoinen. Kiina haluaa pitää ”Kiinan palomuurin” sen ja muun maailman välissä. Kiinan datapolitiikkaan kuuluu ihmisten seuraaminen ja heidän elämäntapansa ja valintojensa ”pisteyttäminen” ja kansalaisten luokittelu, mikä saa asiantuntijat kauhistelemaan toimintatapaa, erityisesti jos sitä tarkastellaan eurooppalaista arvopohjaa vastaan.
Kiinan ylin valtiojohto presidentistä alkaen näkee internetin (kiinalaisittain ”kyberpolitiikan”) erittäin keskeisenä valtion intressinä ja politiikkaa johdetaan korkeimmalta tasolta. Internetin halutaan olevan hallinnoinnin väline, joka luo tasapainoa valtioon. Kiina haluaa vähentää riippuvuuttaan ulkomaisista laite- ja ohjelmistotoimittajista ja kiinnittää erityistä huomiota kyberturvallisuuteen. Lisäksi Kiina haluaa organisoida internetin ”kyber-itsenäisyyden” pohjalta.
Intia
Intia edustaa omaleimaista public good –lähestymistapaa. Intia satsaa avoimiin internet-alustoihin. Valtio järjestää toiminnan julkishyödykkeeksi: Intiassa on käynnistetty Aadhaar –niminen projekti, jossa biotunnisteen pohjalta järjestetään kansalaisille pääsy internettiin. Aadhaarilla voi käyttää pankkia, ostaa mobiilin päätelaitteen SIM-kortteja, hoitaa valtionhallintoon liittyviä oikeuksia ja velvoitteita, sekä vaikkapa investointipalveluita. Aadhaar on valtavan mittaluokan julkinen palvelu jolla on yli miljardi käyttäjää.
Intialaisen ajattelun mukaan digitaalinen infrastruktuuri kuuluu kaikille. Datan käyttö on valtion standardoimaa. Datan käytön auktorisointiin on kehitetty digitaalinen ”data-asiamies” joka antaa lupia datan käyttöön. Intian mallissa käyttäjille annetaan valta käyttää teknisiä ja oikeudellisia välineitä oman datansa kontrolloimiseen. Intiassa nähdään, että malli voisi soveltua muillekin maille.
Intialaisen ajattelun mukaan digitaalinen infrastruktuuri kuuluu kaikille.
Johtopäätökset
EU:n lainsäädännössä ollaan nyt otettu ensimmäisiä askeleita kohti alustapalveluiden tuottajien sisältövastuuta. Tämä kehitys tulee muuttamaan nykyistä asetelmaa, jossa operaattoreiden katsotaan olevan ilman sisältövastuuta ja tarjoavan ainoastaan palveluita sisällön jakamiselle. Minkälaisiin sopimuskäytäntöihin ja markkinan muokkautumiseen tämä johtaa näkyy lähivuosina. Internetin lopusta tuskin on kysymys, mutta ”lapsuuden lopusta” varmasti.
EU:n lainsäädännössä ollaan nyt otettu ensimmäisiä askeleita kohti alustapalveluiden tuottajien sisältövastuuta.
Aatteelliseen perintöömme nojaten voimme toki olla sitä mieltä, että korostaessamme datan käytön eettisyyttä ja avoimuutta me Euroopassa olemme oikeassa ja muut ovat väärässä. Ongelmat kuitenkin syvenevät, jos eurooppalainen mallimme ei vuodesta toiseen jatkuvan pohdinnan ja suunnittelun lisäksi kykene tuottamaan todellista taloudellista kysyntää ja menestystä. Silloin taloudellista valtaa edustavat jätit saavat helpon tehtävän järjestellä yritystoimintansa vapaasti Euroopassa ja esimerkiksi hankkia täältä kaiken tarvitsemansa ja hyväksi havaitsemansa talentin tai vaikkapa toimintaansa aloittelevat startupit. Silloin saatamme jäädä taloudellisesti yksin arvoinemme.
Ja aina kun voi lainata Karl Marxia, tilaisuus kannattaa hyödyntää: ”talous sanelee ylärakenteen”.
Kirjoittaja
Mikko Huuskonen, teollisuusneuvos
Työ- ja elinkeinoministeriö
Kirjoitus perustuu osittain Foreign Affairsin 9-10/2018 ”World-war-web” –teemanumeroon – johtopäätökset ovat kirjoittajan
