Onko suomalainen omistaja köyhä, haluton ja osaamaton?

Tyhjä lompakko
Kuva: Adobe Stock

Suomi on pääomaköyhä maa. Usein asiaa selitetään sodilla, sotakorvauksilla, 1990-luvun lamalla ja verotuksella. Kaikki ei kuitenkaan selity historialla, koska 2000-luvulla ero esimerkiksi Ruotsiin on kasvanut entisestään.

Jos jossain taloustieteilijä Thomas Piketty oli oikeassa, niin siinä, että pääoma luo pääomaa, ja mitä enemmän on pääomaa, sitä enemmän se synnyttää uutta pääomaa. Kapitalismi luo vaurautta, ja korkoa korolle -efektin takia eron kiriminen kiinni on vaikeaa.

Suurempi pääoma avaa pääsyn parempiin tuottomahdollisuuksiin. Tukholma on merkittävämpi finanssikeskus kuin Helsinki.

Kaiken pääoman ei tarvitse olla omaa. Ruotsin finanssisektori hallinnoi merkittäviä kansainvälisiä pääomia ja käyttää siten kokoaan suurempaa omistajavaltaa.

Jos on tekeillä merkittävä uusi järjestely, mahdollisuutta tarjotaan ensin parhaille piireille. Vasta viimeisenä se päätyy periferiaan, jos ollenkaan.

Björn Wahlroosin sanoin: ”EQT pystyy osallistumaan diileihin, jotka ovat suurempia kuin Solidiumin koko tase”.

Pääoman merkitystä voi havainnollistaa myös yksityissijoittajan näkökulmasta.

Sadantuhannen sijoitussalkulle on tarjolla vähemmän vaihtoehtoja kuin viidensadantuhannen varallisuudelle, saati isommalle. Suuremmalla sijoitusomaisuudella pystyy hajauttamaan laajemmin ja ottamaan korkeampaa riskiä esimerkiksi vaihtoehtoisilla sijoituskohteilla.

Kun suomalaisten suurin omaisuuserä on asunto ja sijoitusvarallisuus on vähäistä, on selvää, että suuremmilla tuotoilla emme naapuriamme saa kiinni.

Omistaminen edellyttää pääomaa. Suomi tarvitsee enemmän kapitalisteja eli kotimaista ja kansainvälistä pääomaa.

Kekkonen kysyi jo vuonna 1952, onko maallamme malttia vaurastua. Nyt tarvitaan toimenpiteitä kansakunnan pääomien kasvattamiseksi.  

Omistaminen edellyttää työtä ja vastuunkantoa

Eniten olen huolissani haluttomuudesta, joka on pohjimmiltaan seurausta siitä, että asenneilmapiiri omistajuutta kohtaan on Suomessa turhan negatiivinen.

Meiltä puuttuu kannustava omistajuuden kulttuuri. Suomessa on hyväksyttävämpää vaurastua lotolla kuin omistamalla ja yrittämällä.

Suomen yrityskannasta kasvuyrityksiä on vain murto-osa. Liian usein yrittäjäomistajien kasvunälkä loppuu, kun on kesämökki ja oma elämänlaatu turvattu. Ei haluta enempää. Ollaan mieluummin yrittäjiä kuin omistajia. Myydään heti, kun ensimmäinen kohtuullinen tarjous ilmaantuu.

Omistajasuvuissa on kasvamassa sukupolvi, joka mielellään nauttisi osinkovirrasta, mutta vastuunottaminen omistajana ei kiinnosta, koska se edellyttäisi ajankäyttöä ja paneutumista. Omistaminen on vaativaa työtä, ja siihen pitää löytyä tahtoa.

Eläkeyhtiöt ovat suurimpia omistajia lähes kaikissa Suomen listayhtiöissä. Niiden Suomi-omistukset ovat jo nyt ylipainossa. Ne haluavat mieluummin olla kansainvälisiä portfoliosijoittajia kuin yritysten omistajia.

Valtion omistusta on vaikea nykyisestään kasvattaa, joten kysymys kuuluu, kuka haluaa ottaa omistajan roolin jatkossa?

Suomessa on syntymässä omistajuuden tyhjiö. Me tarvitsemme lisää aktiivisia ja vastuullisia omistajia. Siksi Suomi tarvitsee asenneremontin suhteessa yrittämiseen ja omistamiseen.

Omistaminen edellyttää osaamista

Helsingin pörssin tuotot ovat vuosikymmenien ajan pärjänneet kansainvälisessä vertailussa kiitettävästi.

Se kertoo siitä, että meillä on hyviä yhtiöitä, jotka osaavat luoda omistaja-arvoa.

Jos kuitenkin tarkastellaan yksittäisiä suomalaisia omistajia, iso osa suomalaisista suurista omistajista häviää 5­­–10 vuoden aikahorisontilla Helsingin pörssin yleisindeksille ja SP500-indeksille.

Tuottonäkökulmasta heidän olisi kannattanut olla indeksisijoittajia, eikä ankkuriomistajia.

Vastaavasti tulisi avoimesti analysoida, mikä on suomalaisten pääomasijoittajien rahastojen keskimääräinen tuottohistoria verrattuna kansainvälisiin verrokkeihin.

Eläkeyhtiöiden tuotot ovat pääosin kansainvälistä tasoa, koska niiden salkut ovat kansainvälisesti hajautettuina.

Potentiaalisimmat suomalaisyritykset päätyvät yleensä ulkomaalaisomistukseen. Pääoman lisäksi omistaja tuo mukanaan tärkeää osaamista. Fakta on, että Suomessa ulkomaisomisteiset yritykset tuottavat keskimääräisesti paremmin kuin kotimaiset.

Suomi tarvitsee panostuksia omistajaosaamisen kehittämiseen. Tarvitaan lisää tutkimusta, opetusta, toisilta oppimista, verkostoja ja kansainvälisiä parhaita käytäntöjä.

Omistaminen on taitolaji siinä missä johtaminenkin. On aika oppia omistamaan.

Kirjoittaja

Tero Luoma, kirjailija ja sijoitusjohtaja
Taaleri Oyj

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email