Yrityksemme ulosliputetaan – Kotimainen omistajuus kriisissä?

Yrityksemme ulosliputetaan – Kotimainen omistajuus kriisissä?
Kuva: Adobe Stock

Ilman pääomaverotuksen täysremonttia suomalaiset yritykset jatkavat karkaamista ulkomaisten omistajien käsiin.

Jo yli 20 vuotta yhtiöiden ulosliputus on ollut pörssimme keskiössä. Yhtiö toisensa jälkeen poistuu pörssilistalta ennen kaikkea ulkomaisten yritysten tekemien ostotarjousten seurauksena.

Listalle tulee myös uusia yhtiöitä. Useimmat poistujat ovat kuitenkin menestyviä suuryhtiöitä, listautujat pienyrityksiä.

Kehityssuunta on huolestuttava. Loppupäässä siintää tytäryhtiötalous.

Luvut puhuvat karua kieltä. Vuodesta 1999 pörssissä on tehty 117 julkista ostotarjousta. Jos näistä poistetaan vähemmistöosakkeiden lunastus pääomistajille ja toteutumatta jääneet tarjoukset, jäljelle jää 77 ”aitoa” ostotarjousta.

Niistä 45 oli ulkomaisen ja 32 kotimaisen ostajan tekemiä. Ostaja on useimmiten kilpaileva yritys, joskus pääomasijoittaja.

Tämä yhtiöiden ulosliputus on ongelma Suomelle. Päinvastaisia tapauksia, toisin sanoen meikäläisten ostamia ulkomaisia pörssiyhtiöitä, on harvassa.

Pääkonttorin ulosliputuksessa menetetään tasokkaita työpaikkoja. Muutkaan työpaikat eivät aina säily Suomessa investoinneista puhumattakaan.

Esimerkiksi Microsoft ostaessaan Nokian puhelintoiminnot ajoi toiminnan alas nopealla aikataululla päinvastaisista vakuutteluista huolimatta.

Pitkäjänteinen omistaminen ei houkuttele

Pörssiyhtiömme näyttävät edullisilta ulkomaisin silmin. Tästä kertovat usein tarjotut huomattavat preemiot eli ylihinta pörssikurssiin nähden.

Ajankohtaisena esimerkkinä amerikkalainen ostaja nosti alkuperäistä tarjoustaan Tikkurilasta 25 eurosta 27,75 euroon torjuakseen kilpailevan ostajan.

Seuraavaksi eurooppalainen yhtiö lupasi 31,25 euroa osakkeista, minkä seurauksena amerikkalaisen ostajan lopullinen tarjoushinta nousi 34 euroon.  Tämä tarjoushinta ylittää peräti 126 prosentilla Tikkurilan kurssia ennen ostotarjouksen julkistamista. 

Yritystemme alhainen arvostus osoittaa, ettei niiden pitkäjänteistä omistusta koeta riittävän houkuttelevana.

Jopa ankkuriomistajat ovat valmiita luopumaan yhtiöistään pientä preemiota vastaan. Esimerkiksi Hoivatilat Oyj:ssä tarjoushintaa nostettiin englantilaisen, ei suinkaan suomalaisen omistajan vaatimuksesta.

Ongelmana ankara ja epäneutraali verotus

Pääsyyllinen kotimaisen omistajuuden aneemisuuteen on verotus. Osakeverotus on Suomessa huomattavan ankara muihin EU-maihin verrattuna. Lisäksi verotus on epäneutraali ja epäjohdonmukainen, ja se syrjii etenkin yksityishenkilöiden pörssisijoituksia.

Naapurimaistamme poiketen Suomessa on edelleen myös perintövero, joka varsin huonosti huomioi verovelvollisen maksukykyä.

Yli kymmenessä EU-maassa kauan omistettujen osakkeiden luovutusvoitot ovat verovapaita, ja muissakin verokanta on yleensä selvästi alhaisempi kuin Suomessa.

Meillä vero on ikuinen, eli pitkäaikaisissa omistuksissa peritään veroa myös inflaation aiheuttamista näennäisvoitoista.

Hankintameno-olettama vapauttaa kauppalaskelmien säilyttämisestä, mutta tasot ovat epärealistisia.

Erityisen käyttökelvoton on 20 prosentin olettama. On äärettömän harvinaista, että osakkeen arvo yli viisinkertaistuu alle kymmenen vuoden sijoituksissa. Esimerkiksi viiden vuoden sijoituksissa olettaman käyttö vaatii yli 38 prosentin vuotuista arvonnousua.

Osingot verotetaan sekä yhtiön voittona että osakkeenomistajan tulona, jolloin listatun yhtiön todellinen veroaste on käytännössä 43,12 prosenttia.

Kaiken lisäksi vero on meillä tosiasiallisesti degressiiivinen. Pörssin piensijoittaja maksaa täyden veron heti ensimmäisestä osinkoeurostaan, kun suursijoittajalta usein peritään vain vähän tai ei lainkaan.

Pörssiosakkeiden korkeampi verotus listaamattomiin verrattuna sekä 10 prosentin verovapaussääntö haastavat oikeustajua.

Osakesäästötilin käyttöönotto viime vuonna oli kuitenkin askel oikeaan suuntaan.

Pääomatulojen progressiivisen verotuksen ongelmat

Progressiivinen verotus ei sovi alkuunkaan pääomatuloihin, joihin liittyy riskinottoa ja suhdanneriippuvuutta.

Lisäksi kerralla tuloutuvat myyntivoitot kertyvät yleensä pitkältä ajalta. Siksi EU-maissa pääomatulo verotetaan lähes poikkeuksetta tasaverokannalla, kuten meilläkin vuodesta 1993.

Vuosien saatossa Suomessa on kuitenkin vaivihkaa palautettu progressiota. Vähäisiä tuloja lukuun ottamatta verokantamme on 34 prosenttia eli EU-alueen korkein Tanskan jälkeen.

Vuonna 1969 käyttöön otetulla osinkovähennyksellä (myöhemmin omaisuustulovähennys) edistettiin piensijoittajien osakesäästämistä ja laajennettiin yhtiöidemme kotimaista omistuspohjaa.

Vähennys jäi tarpeettomaksi, kun vuonna 1993 siirryttiin sekä verottajan että verovelvollisten kiittämään veronhyvitysjärjestelmään. Kun siitä luovuttiin vuonna 2005, osinkovähennyksen palauttaminen ”unohtui”.

Pääomaverotuksen tulisi olla vakaa ja ennustettava. Etenkin 2010-luvulla lähes vuosittaiset veronkiristykset olivat kaikkea muuta.

Osa päätöksentekijöistä näytti vierastavan omistamista, yrittämistä ja ”kansankapitalismia”. Puhuttiin jopa poliittisesta riskistä.

Esimerkiksi Ruotsissa osakekulttuuri on selvästi edistyneempi kuin meillä. Osakesäästämiseen suhtaudutaan luontevasti ilman ennakkoluuloja.

Lisää avoimuutta ja yhdenvertaisuutta osakemarkkinoille

Suomen lainsäädäntö tukee melko hyvin kotimaista omistajuutta. Avoimuuden ja yhdenvertaisuuden kannalta on kuitenkin kipukohtia.

Vanhojen osakkeenomistajien etuoikeus uusien osakkeiden merkintään on vesitetty suunnatuilla anneilla.

Erityisen ongelmallisia yhdenvertaisuuden kannalta ovat tapaukset, joissa uusia osakkeita tarjotaan valikoiduille sijoittajille alle käyvän arvon.

Esimerkiksi First North -listatun Enersensen suunnatussa annissa viime vuonna merkintähinta oli noin puolet pörssikurssista.

Jos pakkolunastusrajan saavuttaminen tuottaa vaikeuksia yritysostajalle, tämä voi Suomessa savustaa vähemmistöomistajat ulos uhkaamalla fuusiolla tai siirtämällä itselleen osia ostettavasta yhtiöstä (ns. asset stripping). Monessa maassa tämä on kielletty.

Markkinoiden avoimuuden kannalta arveluttavia ovat niin sanotut dark pool -markkinapaikat, joissa kauppaa käydään osittain julkisuudelta piilossa.

Suomessa on liian vähän sitoutuneita omistajia

Kotimaisen omistajuuden perusongelma on kapeus. Osittain lempeän verokohtelun ansiosta pääosaa näyttelee pienehkö määrä yhteisöjä, jotka toimivat enemmän finanssisijoittajina kuin omistajina.

Keskeisessä asemassa olevat eläkelaitokset ovat pikemminkin varainhoitajia kuin itsenäisiä omistajia.

Riippumattomia merkittäviä omistustahoja on liian vähän.

Maamme ja sen elinkeinoelämän kannalta on ongelmallista, että yleisö pitää huomattavia pääomia tuottamattomina pankkitileillä.

Pääoman liikkuvuuden vuoksi kansainväliseltä verokilpailulta ei voi ummistaa silmiään. Ellei sitä haluta tunnustaa, aliarvostetut yhtiömme ovat jatkossakin helppoja suupaloja kansainvälisille toimijoille.

Julkiset ostotarjoukset

Vielä 1990-luvulla julkisia ostotarjouksia oli vähän. Cultorin eli Suomen Sokerin myynti Tanskaan vuonna 1999 muutti tilanteen.

Vuodesta 1999 on tehty 117 ostotarjousta pörssissä. Niistä osa epäonnistui, ostokohde pysyi pörssissä tai pääomistaja lunasti vähemmistön osakkeita.

Ulkopuolisten tekemien ”aitojen” ostotarjousten läpimeno varmistetaan preemiolla (mediaani 30 %).

Ostaja on yleensä kilpailija, joskus pääomasijoittaja. Aitoja tarjouksia on 77. Ostajista 45 oli ulkomaisia, 32 kotimaisia. Tarjoushinta maksetaan käteisellä, joskus osakkeilla.

Ulkomaille on myyty mm. Amer Sports, Chips, Cramo, Cultor, DNA, Finnlines, Hackman, Hartwall, Instru, Kemira GrowHow, Kotipizza, Novo Group, Okmetic, Perlos, PKC, Pöyry, Ramirent, Rautaruukki, Rocla, Salcomp, Sonera, Sponda, Stonesoft, Tamro, Technopolis, Tekla, Tikkurila, Vacon.

Kotimaassa puolestaan on myyty mm. Comptel, Larox, Lemminkäinen, Mandatum, Nordic Aluminium, Partek, Pohjola (vakuutusyhtiö), Rautakirja, Saunalahti, Silmäasema, Suunto, Tamfelt.

Kirjoittaja

Kim Lindström, sijoituskirjailija ja pitkäaikainen sijoittaja

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email